Kun ehtii, niin mahtuu

Vähän kahvia ja teetä, vähän marttoja, vähän ennätyskaulahuivin neulontaa ja vähän mutta painavaa asiaa. Ihana Eveliina Lindell tapasi simalaisia pop-up ILO:ssa ja kertoi ammattijärjestäjän työstään ja antoi vinkkejä ehtimiseen ja mahtumiseen.

”Ehtiminen on sitä, että on sopivasti tekemistä suhteessa aikaan.”
”Mahtuminen on sitä, että on sopivasti tavaraa suhteessa tilaan.”

Ammattijärjestäjä Eveliina Lindell pohtii miksi keräämme tavaraa - ja miten kesyttää kaaos.

Ammattijärjestäjä Eveliina Lindell pohtii miksi keräämme tavaraa – ja miten kesyttää kaaos.

Kuulostaa aika helpolta – mutta joskus tarvitaan ulkopuolisen ammattilaisen apua, että saa kaaoksen kuriin, tavarat paikoilleen ja kiirettä karsittua.

Ammattijärjestäjillä ja martoilla on paljon yhteisiä ajatuksia säästäväisyydestä ja kierrätyksestä. Säästäväisyys on hyve – mutta kannattaa miettiä milloin säästämisessä on järkeä.

Eveliina muistutti, että maailma on muuttunut nopeasti: aina ei ole tarpeen säästää kaikkea tavaraa itse ”sitä päivää varten jolloin sitä ehkä taas tarvitsee”, vaan onkin järkevämpää kierrättää tavara – ja hankkia itselleen uusi jos kyseistä tavaraa joskus tarvitseekin. Sekä uutta, että kierrätettyä on paljon tarjolla, kaikkea ei tarvitse säilyttää omassa kaapissaan.

Lue lisää Eveliinan ajatuksista: http://www.golightly.fi/

Maailman pisimmän kaulahuivin neulontaa.

Maailman pisimmän kaulahuivin neulontaa.

Ilta ammattijärjestäjän kanssa

Tule vaihtamaan asusteita ja ajatuksia ammattijärjestäjän, marttojen ja muiden osallistujien kanssa torstaina 2.10. klo 18-20!

fleas

Siperian Marttojen vieraaksi saapuu ammattijärjestäjä Eveliina Lindell. Paikkana on Pop Up ILO Makkaratalossa. Voit tuoda asusteita (huiveja, laukkuja, koruja, vöitä ym.) tavaranvaihtopöytään, josta saa ottaa itselle tarpeellisia löytöjä ilman maksua. Voit osallistua myös pelkästään ottamalla tai antamalla. Ylimääräiset asusteet toimitetaan hyväntekeväisyyteen.

Illan kuluessa Eveliina kertoo vinkkejä teemoistaan mahtumisesta ja ehtimisestä sekä työstään ammattijärjestäjänä. Vuorovaikutteisen ohjelman lomassa pääsee paitsi hörppäämään kupposen kuumaa, tekemään maailman pisintä kaulahuivia Pop Up ILOn toiminnan tukemiseksi. Ohjeet, puikot, virkkuukoukut ja materiaalit löytyvät paikan päältä.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Ilmoittautuminen on suotavaa muttei pakollista. Ilmoittautumalla viimeistään 30.9. autat arvioimaan tarjoilujen määrää, mutta olet tervetullut ilmankin. Ilmoittautuminen tehdään vapaamuotoisesti osoitteeseen siperian.martat(ät)gmail.com.

Tule sellaisena kuin olet ja tuo ystäväsikin! Myös lapset ovat tervetulleita Pop Up ILO:on. Tavataan pian!

Tunnelmia Eveliinan blogista:
http://www.golightly.fi/

FB-tapahtuma:
https://www.facebook.com/#!/events/1470067356609856/?ref_newsfeed_story_type=regular&source=1

Hyvää oloa neulomalla

Hyvää oloa keskiviikkona, 22.10.2014 klo 17-20
Ohjaaja: Tiina Erkkilä-Wahtera

IMG_4872<

Olet tervetullut virkistymään, voimaantumaan ja rentoutumaan. Illan aikana voit antaa itsellesi luvan pysähtymiseen ja aikaa olla tässä hetkessä. Saat kuulla käsityön tutkituista terveysvaikutuksista ja siitä miten hyväksyvän tietoisen läsnäolon (mindfulness) ajattelun taitoa on mahdollista harjoittaa neulomalla.

Saat ideoita yksinkertaisista, mutta näyttävistä neuleista ja pääset aloittamaan hyvää tekevän neuleen valmistamisen itsellesi (esim. pipo, säärystimet tai jokin muu asuste). Kurssin alussa valitaan langat myymälän valikoimista. Kurssilaiset saavat -15 % alennuksen normaalihintaisista langoista.

Kurssin hinta on simalaisille 22 euroa ja muille 25 euroa (+ illan aikana ostamasi langat). Ilmoittautumiset viimeistään 10.10.2014 SiMan sähköpostiin (siperian.martat(ät)gmail.com), Lähetämme ilmoittautuneille erikseen maksutiedot ja lisätietoja kurssista. Ilmoittautuminen on sitova.

Kurssipaikkana toimii: Lankakauppa Vihreä Vyyhti, Toinen linja 1, 00530 Helsinki

SiMaisin terveisin, Hanna

Marttamaista hemmottelua Lushissa

LUSHOnko mitään ihanampaa kuin upottaa jalat lämpimään kylpyyn pitkän päivän päätteeksi? Ei varmasti, ainakaan jos kysytään SiMan Lush-kauneusiltaan osallistuneilta! Jalkojen hoito kerrankin ilman kiirettä kuorintoineen ja ihanine voiteineen oli juuri sitä arkipäivän luksusta, josta tulee haaveiltua niin usein mutta jota harvemmin tulee toteutettua kotona. Pienellä vaivalla ja hemmottelevilla tuotteilla saa aikaan kotikylpylää vastaavan tunnelman, ja monessa kodissa tullaan varmasti tämän jälkeen viettämään säännöllisesti rentouttavia hetkiä jalkakylvyn merkeissä.

Jalkakylvyn lomassa kuulimme kauneudenhoitovinkkejä ja saimme kokeilla erilaisia kasvojenhoitotuotteita. Nyt tiedämme, mitä on Queen of Hungary Water ja miten paljon Lush käyttää luomuraaka-aineita. Illan kohokohta oli tuorekasvonaamion teko alusta loppuun: marttamaisella tarmolla sekoitimme raaka-aineet toisiinsa ja tuloksena oli syötävän hyvältä tuoksuva mustikkanaamio, jota saimme myös kotiin vietäväksi. Illan päätteeksi asiantuntevat myyjät auttoivat meitä ostoksissamme, ja kotiin lähti joukko iloisia, rentoutuneita ja energisiä naisia!

Neulotaan, nalkutetaan – ja opetellaan trikookuteella virkkaamista 24.9.

Kietaisupaita

Kietaisupaita

Sima neuloo ja nalkuttaa 24.9.2014 klo 17.30-20

Kokoonnumme Citycenterin Pop Up Iloon neulomaan ja nalkuttamaan. Illan teemana on trikookude. Ota mukaan oma käsityösi tai mikäli haluat kokeilla trikookuteella virkkaamista tai neulomista, niin saksi vanha t-paita keräksi tai käy ostamassa kudetta. Puikkojen koko on 6 ja 12 välillä, riippuen kuteen paksuudesta.

Kerromme trikoovirkkauksen/neulomisen perusteista sekä ja jaamme ideoita. Otamme mukaan muutaman helpon pannunalusen ohjeen. Jaa myös omat ideasi kanssamme!

Ilmoittaudu mukaan SiMa-meilin välityksellä tai SiMan Facebooktapahtumaan:
https://www.facebook.com/events/274496139413077

Tervetuloa mukaan,
Hanna ja Anniina

Tuoreita marttoja ja vintage-mainoksia 25.8.

Hei kaikki ihanat simalaiset, 25.8. tavataan taas!

Klo 17:30 mennään yhdessä tutustumaan näyttelyyn:
http://virka.fi/fi/galleria/index/956-pullasta-puhtia-myymalajulisteita-1950-luvulta-663182014

Ja ken ei ehdi näyttelyyn, kello 18:15 tavataan Kappelissa kaffen ja hyvän seuran merkeissä: www.kappeli.fi

FB-tapahtuman osoite: https://www.facebook.com/events/629421077157284/

Kauneusilta Lushin tapaan 17.9.

Tulevan syksyn keskelle on tiedossa simamaista hemmottelua Lushin liikkeessä 17.9. järjestettävässä kauneusillassa. Tiedossa on tunnin ajan itsestään huolehtimista, ihonhoidon niksejä ja mukavaa yhdessäoloa.

Created with Nokia Smart Cam

Illan aloittaa hellivä jalkahoito jalkakylpyineen, ja samalla opimme ihonhoidon salaisuuksia. Tämän jälkeen pääsemme osallistumaan tuorekasvonaamiotyöpajaan, jossa nähdään, miten Lushin kasvonaamiot syntyvät. Tapahtuman päätteeksi on mahdollisuus tehdä ostoksia ja kysellä neuvoja Lushin henkilökunnalta. Kaikki osallistujat saavat mukaansa Lushin kasvonaamion (arvo 12,95 €) ja 10 € arvoisen lahjakortin ostoksia varten.

Tapahtuma järjestetään Lushin liikkeessä Helsingin Citycenterissä keskiviikkona 17.9.2014 klo 19.15 alkaen. Tilaisuuden hinta on 28 euroa SiMan jäseniltä, muilta 30 euroa. Tilaisuuden kesto on noin yksi tunti. Ilmoittautumiset viimeistään 2.9. SiMan sähköpostiin (siperian.martat@gmail.com), lähetämme ilmoittautuneille erikseen maksutiedot. Tapahtuman tarkempia tietoja voi lukea Lushin nettisivulta http://www.lush.fi/tuotteet/yksityistilaisuudet/BEAUTY-SCHOOL-111272. Lushiin ja sen tuotteisiin voi tutustua sivulla http://www.lush.fi/

SiMa neuloo ja nalkuttaa julkisella paikalla

SiMa osallistuu World Wide Knit in Public Day:n viettoon 17.6. Neulomme ja nalkutamme julkisesti POP UP ILO Citycenterissä.

Tapahtuma on samalla vuoden ensimmäisen puoliskon päätöspiknik, nyyttärimeininkiä eli tuo mukanasi jotakin syötävää ja/tai juotavaa.

Knit in Public Day:n nettisivut: http://www.wwkipday.com/
Meidän tapahtuma on nr. 174.

Ilmoittaudu simameiliin tai FB-tapahtuman kautta: https://www.facebook.com/events/1435285400062032/

Neulotaan ja nalkutetaan hyvässä seurassa!

Neulotaan ja nalkutetaan hyvässä seurassa!