Kun martta teetä maisteli

Tiesitkö, että rooibos ei ole punaista teetä? Tai että kiinalainen ja japanilainen musta tee eivät ole sama asia vaan kiinalaiset nimittävät mustaa teetä punaiseksi teeksi? White Bud Yin Zhen, Oku-Kirishima ja Sheng-Pu’erh, mitä ihmettä nämä ovat?

SiMan teeiltaan osallistuneet tietävät nyt kaiken tämän ja lisäksi paljon muuta liittyen teen alkuperään, valmistukseen ja juomiseen.

WP_20150212_005

Théhuoneella järjestetyssä teeillassa osallistujat saivat maistella toinen toistaan ihanampia teelaatuja ja kuulla teestä mielenkiintoisia faktoja. Teelaatujen makuja ja tuoksuja myös arvioitiin kuin viinejä konsanaan, ja kuulimme erästä teetä kerran sanotun, että se tuoksuu samalta kuin suomalainen heinäpelto kevyen kesäsateen jälkeen (tämän arvioinnin myös me allekirjoitimme).

Illan päätteeksi maistelijoiden mukana kotiin lähti teepussi jos toinenkin. Illan annin voisi kiteyttää yhden osallistujan toteamukseen siitä, että tämän jälkeen hän ei enää aio ostaa ollenkaan tavallista pussiteetä, oikea tee maistuu niin paljon paremmalta kun sitä kerrankin pääsi maistamaan. Saman ymmärsi myös Lu Tong jo vuonna 835 ja ikuisti huomionsa Seitsemän maljaa teetä -nimisen runon loppuun:

Ensimmäinen malja kostutti huuleni ja kurkkuni.
Toinen karkotti yksinäisyyden tunteeni.
Kolmas terävöitti mieleni, jolloin ymmärsin kaikkien lukemieni teosten merkitykset.
Neljäs malja avasi huokoseni ja elämäni huolet haihtuivat ruumiistani.
Viides malja puhdisti koko olemukseni.
Kuudes teki minusta kuolemattomien kaltaisen.
… Seitsemättä maljaa en pysty juomaan… puhdas tuuli suhisee jo käsivarsieni alla liitäessäni kohti Penglai-vuorta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s