Herkkubrunssi ja leppoisaa neulontaa

Lauantaina aamupäivällä 26.2. kuuden martan iloinen joukko kokoontui Arabiaan Dylanin notkuvien brunssipöytien ääreen. Etäisestä sijainnistaan huolimatta paikka osoittautui loistovalinnaksi, sillä ruokatarjonta oli ylitsepursuavan runsasta ja laadukasta. Myös pöytävaraus osoittautui välttämättömyydeksi, sillä vapaita pöytiä ei juuri olisi ollut tarjolla. Sana erinomaisesta brunssista oli ilmeisesti kiirinyt muidenkin korviin.

Masut piukeina jatkoimme matkaa Vallilaan Lankatalon Priimaan. Myös Priima oli positiivinen yllätys ja suorastaan huumaannuimme myymälän runsaasta ja persoonallisesta lankatarjonnasta. Tiedotusmartallakin kesti lankojen ihailulta melkein tunti päästä neulomisen pariin. Istahdimme neulomaan myymälän keskelle rakennetulle viihtyisälle saarekkeelle, ja talo ystävällisesti tarjosi meille kahvia ja teetä sekä kahvileipää.

Erityisen positiivista oli tuoreiden jäsenien runsas osanotto sekä brunssilla että neulomassa. Päivä oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja päätimmekin järjestää uuden neulontatapahtuman Priimassa pikapuoliin, jotta mahdollisimman moni pääsee mukaan tämän mukavan harrastuksen pariin.

Varokaa! He ovat aseistautuneet terävin puikoin!

SiMa aloittaa syksyn toimintaosion tapaamalla uusia ja vanhoja jäseniä. Kohtaamme su 27.9. klo 14 Laajasalossa, Propagandamarttamme luona neuloen vauvan sukkia Marttojen juhlavuoden projektia varten. Voit myös neuloa tai virkata tilkkuja peitteeseen, jonka toimitamme Vaaka Ry:n tilkkupeitekampanjaan. SiMalla on muutama pari neulepuikkoja ja jonkin verran vauvansukkalankaa, mutta voit mieluusti ottaa mukaan omat käsityömateriaalisi. Ja käsityötaidottomille löytyy ensiopastusta paikan päältä!

Kierrätämme myös vaatteita; tuo vanhat vaatteesi vaihtoon ja saat samalla itsellesi upouuden syysgarderobin! Esittelemme kukin poisannettavat vaatteemme joita kiinnostuneet saavat sovittaa, muiden toimiessa arvovaltaisena juryna joka päättää ketä vaate parhaiten pukee.

Jos olet aina halunnut tutustua Martta-toimintaan, niin tule mukaan tapaamaan SiMalaisia ja kuulemaan lisää vapaamuotoisen rennoissa merkeissä!

Tarjolla kaffetta ja pullaa, ilmoitathan tulostasi 25.9. mennessä osoitteeseen siperian.martat(ät)gmail.com .

Tervetuloa!