Oopperan kummitus meni oopperaan

Kun vuosi sitten ostimme lippuja Oopperan kummitukseen, emme tienneet että siinä vaiheessa produktiota kasattiin vielä kuumeisesti kokoon. Oopperan kummitusta ei ole koskaan aikaisemmin esitetty oikeassa oopperassa – eikä näin isosti.

Ennen oopperaa kuulimme tuottaja Miia Lallukan alustuksen siitä mitä kaikkea jännittävää kulissien takana tapahtuu (jo ennen kuin kulisseja edes pystytetään, ja sepä vasta jännittävää onkin) ennen kuin suurmusikaali on valmis oopperan näyttämölle.

Pääsimme myös hiukan kurkistamaan kulisseihin – ja niiden taaksekin.

Oopperan kummituksen lavastusta.

Oopperan kummituksen lavastusta.

Oopperan kummitus oli vaikuttava kokemus – erityisesti kun tiesi kuinka paljon työtä sen taustalla on – ja miten ainutlaatuinen koko esitys on kansainvälisestikin.

Mukana oopperassa oli myös turkulaisen sisaryhdistyksemme Varsinaisten Marttojen jäseniä. Oopperan kummituksen päälle simalaiset ja varmalaiset kävivät yhdessä syömässä, juomassa ja kertaamassa musikaalin vaikutelmat.

Kummituksen samettinen nimikkoleivos.

Kummituksen samettinen nimikkoleivos.

SiMa kiittää! 

Näyttämöllä. Let the show begin!

Näyttämöllä. Let the show begin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s